keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

rippijuhlia ja muita juttuja


Meillä oli viikonloppuna rippijuhlat. Nuorimmainen vuorossa - nyt on meiltä nämä juhlat juhlittuna. Vieraita oli kolmisenkymmentä. Ihanat kuvat sankarista pellon laidalla otti tyttären ystävä.


Tarjolla oli herkkuja monenlaisia. Koitin tehdä vegaanista myös, ja nämä palleroiset (tummalla suklaalla) oli esimerkiksi sellaisia. Liian hyviä... Olen niitä rääppeitä tässä mutustellut vieläkin, ei onnistu multa suklaalakko. *huokaus*


Ruusuja tuli hullun paljon. Täällä ei kukkakauppoja ole, niinpä moni vieras toi sellasen kymmenen kappaleen kimpun. Siitä äkkiä kertyi monta kymmentä ruusua! Ihania kyllä ovat.


Noin muutoin on ihmetelty kevään moninaisia kelejä. Yhdessä hetkessä sataa räntää ja rakeita, vaikka aurinko paistaa täysillä. Sitten höyryää joka paikka. Se on täällä pelloilla tosi mielenkiintoinen näky, aivan kuin savuaisi pellot. Kylmää on, ei etene kevät, joka näytti jo maaliskuussa tulevan tosi aikaiseen...


Ehkä hitusen kadehdituttaa ystävän lähettämä räpsäys maaliskuisesta Englannista... kun täällä nähdään vielä kuitenkin luntakin aika ajoin:


Olen pohtinut sohvanpäällisten hankintaa. Ottaa päähän, kun Ikeasta on lopetettu ne valkoiset, edulliset, värjäämiskelpoiset, PARHAAT puuvillapäälliset kokonaan... Kävin tässä kerran siellä ja mietin näiden kolmen vaihtoehdon välillä nyt sitten:


Ylimmäinen vaaleansininen tietty olisi minusta ihanin... Valkoinen on ehkä turhan arka kuitenkin, vaikka toisaalta sekin olisi kiva. Alimmainen beige on ihan ok, se olisi edullisinkin. Mutta onko oikea väri, kun olkkarissa on harmaata muuten...? Tuo nykyinen turkoosi antaa sinne niin kivasti väriä, mutta se on niin armottomasti nyt kulahtanut, aurinko on haalistanut värejä ikkunan luona ja muutoin se alkaa olla niin pinttyneen tahrainen, ettei enää oikein auta mikään siihen. Plääh. No, mietintämyssyssä ovat nämä siis. Katsotaan sitten reissun jälkeen, ehkä... Telkkarikin pitäisi ostaa uusi, meillä ei kohta enää digikanavat näy ja muutenkin alkaa telkku olla aika lailla matkansa päässä.


Kirkan "fanituskuva" on tässä siksi, että se on aasinsilta isoon ärsytykseen nimeltä puhelin ja etenkin sen kamera... Vaihdoin puhelinta äskettäin ja mua tosi, TOSI, paljon ärsyttää sen huono kuvanlaatu - vaikka siinä pitäisi olla hyvä kamera. Siis tosi hyvä. Kuvat on kuitenkin sumeita ja en minä niistä hienoja saa millään. No, kyseessä on käytetty puhelin... mutta kuitenkin, ihan ton kameran takia siihen vaihdoin. Muutoinkin ärsyttää "nykytekniikka": minäkin viimein otin käyttööni sen Whatsapin, ja nyt sitten kaikki siihenkin tulevat kuvat tallentuu jostain syystä puhelimen albumiin... Ja mikä kaikkein ärsyttävintä: kaikki joka suunnasta sinne sinkoilevat kuvat on siellä albumissa moneen kertaan. Siis niin kuin tyyliin neljä kertaa sama kuva. Kysyn vain, että MIKSI? Minä haluan, että albumissa on vain ne kuvat, mitä ite sinne olen ottanut, ja vain yhtenä kappaleena, kiitos! Enkä tietenkään osaa tehdä asialle mitään, vaikka kuinka yritän.


Luin juuri äsken tuollaisen aika innostavan kirjan. Kaikin puolin kiva kirja, mukavasti jäsennelty, kiinnostava ja positiivinen. Melkein tekisi mieli alkaa hissukseen uudelleen joogaamaan... Mulla on tapana vähän liikaa innostua asioista ja lähteä ihan täysillä suorittamaan. Olen kuitenkin todennut sen vääräksi tavaksi tehdä asioita, koska sitten herkästi myös kyllästyn, jos ei heti tule tulosta. Jooga on vielä sellasta "ei minunlaista", kun siinä pitäisi olla aloillaan, hengittää rauhallisesti, keskittyä hengitykseen... ja minä kun oon vähän toisen sorttinen toheltaja. Mutta entä jos ihan vaan pikkuisen kerrallaan nyt alkaisi tuohon... Kunnon kohottaminen olisi kohdallaan, ennen helposti sujuneet joogaliikkeet tuottaa nyt ähkimisiä eikä vetreydestä ole tietoakaan. Mutta jos edes yksi aurinkotervehdys aamuisin, näin aluksi... ja siitä sitten kohti tavoitetta:

kuva on kirjasta napattu
Ystävän kanssa mietittiin, että kun tässä kohtapuoliin meidän reissu koittaa, niin jos me sitten tuollasia kuvia rannalla otettais... ehhehe. =) No, tällä hetkellä olen päättänyt joka päivä lankuttaa. Otin ekana päivänä ajan kauanko meni (1min 16sek), ja otan sitten kuukauden kuluttua uuden ajan. Se lankutus vaan on niin tyyylsäää... pitää melkein ottaa siihen joku lukeminen nenän alle, että viitsii könöttää aloillaan. Toisaalta mietin, että onko vähän älytöntä, jos ei ihminen jaksa minuuttia tai paria olla vaan keskittyneesti paikallaan... että kannattaisikohan ihan oikeesti opetella meditoimaan tai jotain. Plääh. Inhoan kroppaani, mutta silti en viitsisi tehdä mitään, enkä saa lopetettua herkuttelua. Mutta jos nyt (taas...) pienesti koittais jostain alottaa... esim voisin nyt syödä nuo herkut tuolta kaapista pois, niin sitten ne ei enää siellä mua houkuttelis... ;)

Tällaista täällä. Vettä ja räntää paiskoo ikkunaan ja sitä rataa... Mitäpä siellä?
Mukavaa viikon jatkoa!

Heli

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Silja Europe; hauska reissu, mutta huono ruoka


Olimme viime viikonloppuna miehen kanssa Tallinnan risteilyllä. Miehen liitto järjesti reissun ja olikin kyllä edullinen matka, kun pelkän ruoan hinnalla saatiin käytännössä koko setti: matkat, iltaruoka ja aamupala. Me reissataan hirmu vähän, joten tällanen pienikin reissu yhdessä on ihan luksusta!

Matkasimme Tallink Siljan Europalla, joka oli kiva ja siisti laiva. Tämä oli sellanen perusristeily, joka meni peruskaavalla: syömistä ja illanviettoa, aamulla silmät ristissä aamupalalle ja sitten hetkeksi maihin. Ja sitten kotimatkalla väsähtänyttä sakkia... osa jatkoi juhlintaa ja osa torkkui hytissä tai vaelteli laivalla muuten vaan.


Laiva oli tosiaan kiva. Tykkäsin hytistä, joka oli mun mielestä hitusen isompi kuin mitä yleensä ne kopperot ovat. Kaksistaan nyt tietty sinne mahtuikin paremmin kuin vaikkapa nelistään (jos on vaikka lapsetkin mukana). Me nukuttiin vain yhdellä pedillä yhdessä, joten sekin lisäsi tilaa, kun toisen alapedin sijaan auki olikin vain se sohva. 

Siistiäkin oli, mua kun yleensä hitusen ällöttää esimerkiksi suihkut ja vessat, niin nyt tuntui ihan hyvältä käydä aamulla suihkussa. Vaikkakin mietin aina, että miten ihmeessä isompi ihminen voi käydä suihkussa, kun se tila on niin hurjan pikkuruinen...

Tykkäsin myös siitä kävelykatumaisesta kauppakäytävästä. Vähän tuliaisia ostettiin, karkkia lähinnä ja pikkumurulle pari muuta juttua. Alkoholia ei ostettu ollenkaan, en kyllä viitsi sitä alkaa laivalta raahata todellakaan. Monellahan on sieltä tullessa vetokärryt täynnä kaljalaatikoita.

Ja kyllä mä viihdyin oikein hyvin myös siellä baarissa illalla...


MUTTA: Annan laivan ruoasta kyllä todella pitkän miinuksen!!! Mä otin ennen reissua sinne yhteyttä ja kysyin, saako laivalta vegaanista ruokaa. Kyllä vaan, saa. Ja voi kysellä henkilökunnalta vielä lisää. Vaan eipäs kyllä saanutkaan, ainakaan sieltä seisovasta pöydästä!!! 

Kysyin jokaisella pisteellä vegaanisen ruoan saatavuutta. Kylmissä ruoissa kaksi henkilökunnan ihmistä alkoi supista vaan keskenään, enkä saanut mitään vastausta. Söin sitten kurkkua ja tomaattia ja riisikakun... Lämpimien ruokien kohdalla sain aika ylimalkaisen vastauksen: "jos et syö maitoakaan, niin sitten ei ole muuta kuin nuo perunat ja riisit". Söin sitten perunoita ja riisiä, sekä löytämiäni lämpimiä kasviksia... Jälkiruokien kohdalla puisteltiin vain päätä ja osoiteltiin säilykehedelmiä... 

Seuraavana aamuna aamupalalla söin leivän, kurkkua ja puuroa - missään en nähnyt merkintöjä mitä mikäkin tarjolla oleva sisältää (esim. piirakat) enkä ainakaan nähnyt maidottomia jogurtteja tms. Päivällä söin kahvilasta sitten ranskalaisia perunoita ("pikkasen" teki suolasta mieli...) ja ketsuppia... Siellä kahvilassa olis ehkä ollut jotain falafel-pulliakin, mutta ei ainuttakaan vaikkapa sämpylää, mitä olisin voinut syödä. Ala carteen ei menty syömään, en tiedä sen tarjonnasta sitten.

Yleensähän laivan ruoka on sellainen mitä odotetaan. Minäkin odotin jännityksellä, millaista vegaanista ruokaa siellä on, kun kerta sitä luvattiin. No, nytpä tiedän, ettei siis minkäänlaista. Nälkä jäi iltaruokailun jäljiltä. Yhteydenottoni yhteydessä pyydettiin antamaan vegaanisesta tarjonnasta palautetta, ja juu, kyllä annoinkin... Saapas nähdä mitä vastaavat. Tuskin olen laivalla reissaajista ainoa vegaani (tai esimerkiksi jostain muusta syystä maidoton!!), joten aihetta lienee heillä kehittää sitä osastoa jonkun verran.


No, muuten ei ole kyllä reissussa valittamista. Paitsi että aamulla särki päätä (köh köh) ja jalatkin oli rakoilla... Mutta voi miten mah-ta-vaa oli pitkästä aikaa jorata oikein olan takaa tanssilattialla!! Mun mies ei ole mikään tanssi-intoinen, joten tanssin sitten hänen työkaverien ja muiden tuttujen kanssa. Siis ihan sellasta diskoheiluntaa, ei mitään humppaa. Porukkaa oli lattian täydeltä. Oli hyvä bilebändi (Gebardi), kauhea hiki ja superkivaa!! 

Mä oon tosi huono kaikenlaisissa vaateasioissa, ja olinkin nyt sitten käynyt tyttären vaatekaapilla. En yleensä myöskään käytä korkkareita, joten nyt kun sitten niillä kipsuttelin koko illan, sain todellakin varpaani aivan rakoille... (diskosta kävelin hyttiin sukkasilleen, kun ei vaan kyennyt muuta...) Seuraavana päivänä hipsuteltiin pari tuntia Tallinnassa, toisilla korkkareilla... auts... (muita kenkiä ei mukana ollut) Eli siis todellakin minä hipsuttelin aika hitaasti ja vaivalloisesti. Ja edelleen on varpaat kipeät. Mutta kestän tämän, koska oli kuitenkin niin kivaa muuten! 

★ ★ ★

Semmoinen reissu meillä siis. Kiva muuten, mutta ruoka oli pettymys. (Ja oli muuten sitä myös miehelleni. Ei ole laivan buffet enää maineensa kaltainen herkkutaivas sekasyöjällekään.) Oli tietty myös ihanaa olla miehen kanssa "kaksistaan" matkassa (plus bussilastillinen hänen työkavereita...). ♥

Tällä hetkellä on moni bloggaaja kirjoittanut kokemuksiaan samaisesta laivasta 40+-portaalin reissusta, jossa olivat pari päivää meitä aikaisemmin. Heillä on hiukkasen glamourimmat kokemukset matkasta, on ollut mahtavat luksushytit ja myös hyvät ruokakokemukset, mutta no, heistä ei varmaankaan kukaan ole tällainen ruokarajoitteinen (?). Mutta siis tällainen kokemus minun katsantokannasta tällä kertaa. Ruoan puolesta en voi kyllä vegaaneille laivaa suositella (tai sitten omat eväät mukaan...), mutta muuten kyllä laiva oli oikein jees!

Oottekos te muut kovasti risteilleet?

Heli

PS. Kuvat on joiltain muilta reissuilta. Mutta sama meri on kuitenkin kuvissa. =)

perjantai 7. huhtikuuta 2017

bloggaajien ystäväkirja


Tällainen kiva ystäväkirja kiertää blogistaniassa. Olen lukenut vastaavan ainakin Tiialla, Annukalla ja Krissellä. Näitä on aina yhtä kiva lueskella, siksipä minäkin haluan siihen osallistua. Tässä siis mun vastauksia kysymyksiin!

★ ★ ★

Nimeni on...
Heli-Riikka virallisesti, mutta ihan Heli vaan, kiitos. On jotenkin erittäin ärsyttävää, kun jossain uusissa paikoissa mua kutsutaan koko nimellä. Esim. kun menin aikanaan 9. luokalle uuteen kouluun, mua ihan suorastaan hävetti, kun opettaja esitteli mut uudelle luokalleni koko nimellä. Ja viralliset paperithan tulee useimmiten koko nimellä, kun on toi viiva tuossa.

Jotkut kutsuvat minua...
äidiksi, mammaksi, mummoksi, siskoksi, emännäksi, ystäväksi. Lemmikkieläimille olen mamma, mutta eihän ne mua sillä nimellä kutsu, itse vaan itseäni sillein tituleeraan. Olisin ehkä halunnut olla lapsenlapsellekin mamma, mutta olis tuntunut hassulta olla mamma omille eläimille ja sitten myös ihmislapselle. Tosin kyllähän nuo omat lapsetkin sanoo mua välillä mammaksi, etenkin isompi tytär. Mies ei sano mua koskaan vaimoksi tai millään hellittelynimellä (kulta, muru tms.), vaan aina joko Heliksi tai sitten tosiaan emännäksi (!).

Olen syntynyt...
Lahden sairaalassa. Syntymäpaikkani on virallisesti Nastola, mutta en kyllä muista sieltä yhtään mitään. Ollaan muutettu sieltä pois kun olin ihan pieni, ja minua alle 2v nuorempi siskoni on jo syntynyt ihan muualla - itse asiassa Jyväskylässä, vaikka virallinen syntymäpaikka onkin sitten Kirkkonummi, josta sieltäkään en muista mitään, kun ollaan jo taas muutettu... Ensimmäinen paikka, josta jotain muistan, on Säynätsalo Jyväskylän maalaiskunnassa. Sen jälkeenkin on ollut monia, monia koteja... En oikein osaa sanoa, mistä olen kotoisin, kun sellasta selkeää ja pysyvää lapsuudenkotia ei ole ollut. Olen muuttanut kotoa omillenikin eri paikasta missä vanhemmat sen jälkeen vielä asuivat.


Pienenä olin ihan varma, että minusta tulee...
opettaja tai lastentarhanopettaja. Joku lapsiin liittyvä kuitenkin, tykkäsin aina etenkin vauvoista ihan hirveästi. Isompanakin musta vielä piti tulla lastenhoitaja, joko sairaalan vauvalaan taikka sitten päivähoitopuolelle. Jälkimmäistä alaa jopa opiskelin hetken...

...mutta minusta tulikin...
kaupan täti. *huokaus* En ole todellakaan unelma-ammatissani, joskaan en itsekään oikein tiedä mikä se mun unelma-ammatti sitten olis. Kaupan alan opiskelu oli kyllä ihan mielenkiintoista ja alussa tykkäsinkin hommasta, ja tykkään kyllä itse työstä vieläkin, mutta nämä nykyiset aukioloajat repii hermoa tosi kovasti. En todellakaan halua olla töissä iltaisin, sunnuntaisin, saatikka sitten yhtenäkään juhlapyhänä - ja nythän kaupat on ihan joka ikinen päivä vuodessa auki, myös tuo meidän putiikki. Argh. Myöskään tuo tuollanen "aina on saavutettava enemmän"-ajattelutapa ei ole mua ollenkaan, saatikka sitten se hävikkitouhu, mitä kaupoissa on.

Kolme parasta piirrettä minussa...
on kyllä todella vaikea keksiä... koko postaus meinasi jäädä saamatta valmiiksi, kun oli niin tuskallisen vaikea keksiä itsestään hyviä piirteitä!!! Mutta noh, sanotaan nyt vaikka että järjestelmällisyys, tunnollisuus ja oikeudenmukaisuus. Jotka kaikki voi myös olla todella huonoja ja itseäni vastaan kääntyviä piirteitä...


Kaupunki...
Jyväskylä. Jotenkin se on sellanen rakkain kaupunki Suomessa. Johtuu ehkä siitä, että siellä on ollu molemmat mummolat ja lähes kaikki sukulaiset muutenkin. Osaan siellä kulkea hyvin kaupunginosasta toiseen, koska olen siellä lapsena niin paljon pyörinyt. Haaveilen aina, että ostaisin mummolan talon ja muuttaisin sinne, vaikka totta puhuakseni sitä tuskin tulen tekemään. Nykyinen kotikaupunkini Kouvola tuntui pitkään tosi hyvältä paikalta, mutta viime vuosina jotenkin on mennyt vähän maku tähän mestaan. Ihme touhua tuolla politiikassa, huoh... Ulkomailta voisin kuvitella lempikaupungiksi jonkun englantilaisen kaupungin. Toivottavasti pääsen niitä vielä katselemaan elämäni aikana enemmänkin.

Biisi...
Finlandia. Se on todella, todella upea kappale, joka saa aina jotenkin juhlavan olon. Ihan tulee kyynel silmään sitä kuunnellessa! Toinen ihan superhieno biisi just tällä hetkellä on tämä ihana kappale. Jostain eksyin ton kuuntelemaan ja voi eiiiiiiiii.... se on niin ihana! ♥ Kauniin laulun ja lauluäänen (ja todella kauniin naisen myös!) lisäksi tuo kieli on myös niiiiiiin kaunista, mä tykkään hirveästi venäjän kielestä. Oliskohan pitänyt aikanaan jatkaa sen opiskelua kuitenkin.... (mulla on venäjästä 10 yläasteelta ja lukiosta) Jos haluat, käyppä vilkaisemassa myös tämä linkki, jossa Aida on ekassa koelaulussa tuomareiden edessä, eikä tuomarit ole uskoa korviaan hänen äänensä kuullessaan... uuuh! ♥

Juoma...
jota lipitän paljon, on tee. Milloin mustana, milloin vihreänä, milloin valkoisena, milloin minkäkin makuisena. Ja ihan sellasenaan, ei maitoja saatikka makeutuksia sekaan. On aikoja, että juon yhtä ja samaa teetä koko ajan, ja sitten on aikoja, että se "lempitee" ei menisi alas enää millään - näin on käynyt esim. kamomillalle, Keisarin morsiamelle, ja ajoittain myös mintulle. En suuremmin tykkää makean makuisista teejuomista, esim. lakritsa ja vanilja. Rooiboksestakaan ei suuremmin välitä. Toinen mitä juon myös paljon on ihan tavallinen vesi. Kassissa on AINA vesipullo mukana, samoin yöpöydällä, töissä... joka paikassa!


Sarja...
josta olen nähnyt todennäköisesti joka ainoan tuotantokauden joka ainoan jakson, on Amazing Race. Se vaan on niin hyvä!! Toinen superlemppari oli Downton Abbey. Miksi, miksi, miksi siitä ei tehty lisää jaksoja??? Olen tykännyt kovasti myös esimerkiksi Ex-onnellisista ja nyt seuraan mielenkiinnolla Riisuttuja. 

Kosmetiikkatuote...
jota ilman en voisi olla, on......? Hammastahna? Käsirasva? Voin aivan hyvin olla ilman meikkiä, vaikka töihin useimmiten kyllä meikkaankin - huom, en kuitenkaan aina... jos olen vaikka sellasessa vuorossa, että käytännössä olen vaan jossain maitokaapin uumenissa, en koe tarpeelliseksi meikata. Ei tarvii siihenkään aamulla aikaansa uhrata... Jos nyt sit ihan meikkejä ajatellaan, niin mun meikki koostuu värivoiteesta, puuterista ja ripsiväristä. Joskus lisänä on luomiväriä ja rajauskynää. Muita en taida ees omistaa. Valokynä kyllä varmaankin tarttis hankkia, koska mulla on aina niin mustat silmänaluset.

Sovellus...
jota olen ihan äskettäin opetellut käyttämään on Whatsapp. Mä olen sitkeästi kieltäytynyt edes opettelemasta moisia "hapatuksia", kunnes sitten sen latasin ja ohhoh, olenkin siellä vähän väliä... (juuri siksi olen ehkä kieltäytynytkin kaikesta, kun tiedän, että se on menoa sitten...) No, pakko on ollut todeta, että se on kätevä. Voin laitella ilmaisia viestejä sen kautta ja se onkin ollut ahkerassa käytössä. Ja voi vaikka soitellakin sitä kautta ilmaiseksi. Ja olla yhteyksissä yhtä aikaa kaikkien lasten kanssa. Ja on todella mahtavaa, kun voi laitella vaikka videoitakin ystävälleni Englantiin asti, ihan ilmaiseksi!! (Taikasana: ILMAINEN!!)

Instagrammaaja...
öö, mikä?? Instagramiin en ole (vielä.......) mennyt. Enkä mene (!!!). Joten en osaa sanoa tähän ketään.


Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen...
nukkuisin enemmän. Tulee niin usein valvottua liian pitkälle. Tässä eräänäkin iltana ihan vahingossa kello olikin yhtäkkiä 01... menin "ajoissa" petiin klo 23 ja sitten tartuin kirjaan...

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä...
en mitään, koska en tajua mitään koko Spotifystä. Harvemmin otan mitään lasillisiakaan kyllä. Mutta JOS otan joskus jotain, niin kyllä mun heti kovasti tekee mieleni kuunnella Metallicaa täysillä. Aika usein olen kaivanut netistä jonkun keikkapätkän, jossa on Master of Puppets.... uuh, se on niin paras!! ♥

Pakkaan mukaan matkalle...
kirjan. Ainakin useimmiten. Ja hammasharjan, käsirasvan, varavaatteita, ja mitä noita peruasioita nyt onkaan. Mutta kyllä mulla taitaa aina olla myös sitä lukemista matkassa, joko kirjana tai sitten lehtinä.

Mitä teen kotona, kun kukaan ei näe...
tuijotan naamaani peilistä ja mietin, millainen tukkamalli mulle sopis. Tosin kun olin eka aika hirveän kauan tuota tehnyt ja sitten viimein rohkaistuin leikkauttamaan puolet tukasta pois, ei ole enää moista tarvinnut tehdä. En kyllä keksi mitä muuta erityistä tekisin... no, kökötän konella ehkä... tai nypin naamasta karvoja pois... =D 


Viimeisin sisustusostokseni...
lasketaanko astiat sisustukseen? Viimeksi ostin kaverin yhdelle kipolle, joita oli vain yksi. Ei, kun kävinhän mä Ikeassa lauantaina... sieltä ostin juomalaseja ja muutaman pyyhkeen. Onko ne sisustustavaroita? Äh, en kyllä yhtään nyt keksi, mitä varsinaista sisustusjuttua olisin ostellut viimeksi...

Paras tapa tuhlata 50€...
on ostaa koko rahalla suklaata. Mutta se ei tietenkään ole mitenkään järkevä tapa...

Ohjenuorani elämässä...
on kaikenlainen järkevyys, taloudellisuus ja toivottavasti myös ekologisuus asioissa. Osta vain tarpeeseen, sammuta turhat valot, vähemmälläkin pärjää jne. Ehkä joku sellanen vois olla mun ohjenuora.

★ ★ ★

Sellasia juttusia. Oliko jotain uutta tai yllättävää tietoa?
Tätä saapi mielellään jatkaa, tule vinkkaamaan jos teet omasi niin tulen sitten lukemaan!

Ja sitten teetä keittelemään ja hammasharjaa pakkailemaan, edessä olisi pieni reissu...

Heli

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

sairaslomalla todellakin sairastetaan!


Nyt täytyy kyllä sanoa, että johan on sitkeää sorttia tämä tauti! Tänään hain toisen antibioottikuurin, kun se eka ei sitten vienytkään kokonaan tulehdusta pois. Oikeastaan luulin, että mulla on jotain keuhkoputkissa, kun tuntui sellasta "keuhkokipua", mutta mulla olikin edelleen siellä poskionteloissa tulehdusta ja keuhkoissa ei mitään vikaa. Ne "keuhkokivut" oli todennäköisesti närästystä, joka on vaivannut mua aivan älyttömästi myös nyt. Apteekissa sanottiin, että nää lääkekuurit on aiheuttaneet sen, että närästysoireetkin tuntuu kahta kauheammilta. Jeah...

Mun piiiitkä sairasloma alkaa olla lopuillaan - perjantaina on viimeinen saikkupäivä. Johan tässä onkin sitten kotona oltu puolitoista kuukautta. No, olen kyllä sitten sairastanutkin ihan urakalla, kun tähän aikaan on tosiaan mahtunut kokonaista KOLME antibioottikuuria (pissatulehdus + 2xposkiontelot) ja lisäksi yksi migreeni ja myös vatsakipuja. Sekä paljon itkua, murhetta ja myös ehkä jonkinlaista eheytymistä. Melkoista vuoristorataa siis!

Ensi viikolla on töihin paluu edessä. En oikein tiedä mitä ajattelisin siitä... muuta kuin että mentävä on. Katsoo sitten, miltä se taas alkaa tuntumaan. Toisaalta jo ensi viikon lopulla on risteilyä tiedossa. Toivottavasti ei tuule tällä lailla, mitä nyt on tuullut, tai minä en laivaan astu... Eikä tässä kovin montaa viikkoa ole siihenkään, kun lähdetään aurinkoa katsomaan. Mutta sitten onkin koko kesä töitä... mun "kesäloma" on sitten vasta elokuussa, kun lapset jo palailee kouluun. Plääh.

Olen tässä sairasloman loppumetreillä viimeinkin laittanut valokuvia tietokoneella kuntoon. Siis onhan mulla ne aiemminkin olleet jämptissä järjestyksessä kansioituina, mutta olen jossain välissä aika rankasti niitäkin karsinut, ja nyt sitten olen suorittanut sitä urakkaa loppuun. Mun tietokone alkaa nimittäin osoittaa merkkejä hajoamisesta, ja nyt on vähän sitten kiire saada valokuvat turvaan... Kuvia on koneella vuodesta 2005 lähtien ja tällä hetkellä olen "siivousurakassa" vuoden 2013 kohdalla menossa. Isompi tikku pitää vaan hankkia, että saisin kaikki ne siivotut kuvat sitten siirrettyä yhdelle tikulle talteen.

Olen siis joutunut vähän nyt pakollakin oleilemaan vaan sisällä ja ottamaan rauhallisesti. Valokuvien välppäämisen lisäksi olen lukenut kirjoja ja räpeltänyt uutta puhelinta, jonka otin pojalta koeajalle. En sitten mitenkään jaksais opetella uuden puhelimen juttuja... *huoh* Muutenkin jotenkin tosi kovasti tökkää toi puhelimeen addiktoituminen, mitä valitettavasti tunnistan jo itsessänikin. Aika ajoin mun tekisi vahvasti mieli palata vanhaan kapulaan, jolla ei voi tehdä mitään muuta kuin soittaa tai tekstata. Mutta toisaalta tämä nykyaika on sitten kyllä myös niin kätevää, kun voi tuosta vaan olla whatsappin kautta yhteydessä vaikka ulkomailla asuvaan kaveriin... reaaliajassa, ilmaiseksi...

Joka tapauksessa toivon hartaasti, että viikonloppuna olisin viimeinkin terve!! Silloin olisi nimittäin ihan ihka-aidot vanhat kunnon livetreffit ystävän kanssa ja teatteriakin tiedossa - vähän vaihtelua tälle kotona olemiselle, vaikka sinänsä kotona tykkäänkin tosi paljon olla. Ja koska uni toisteks paras lääke on (tehokas antibiootti on tässä tapauksessa se paras), niin taidan lähteä tästä nyt vällyjen väliin.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Heli

perjantai 24. maaliskuuta 2017

taudin parantelua, kevättä ja oudon näköisiä pöperöitä


Kyllä nyt meinaa olla tiukassa tämä tauti. Aika ajoin tuntuu, että selkeesti on parempaan päin menossa, ja sitten onkin taas tukossa. Nenäkannuilukaan ei tunnu auttavan, ennemminkin pohdituttaa, onko se kannattavaa, kun mulla on toisessa tärykalvossa reikä... jokaisen huuhtelun jälkeen poskionteloissa tuntuu jonkun aikaa painetta ja se reikäinen korva on lukossa. 


Tienoot on kovin keväiset. Lunta on enää varjoisissa paikoissa pelloilla, sekä vähän metsän siimeksessä. Toisaalta metsässäkin on tänä talvena ollut tosi vähän lunta - ehkä sinne ei ole edes kunnolla päässyt satamaan mitään paksua lumipeitettä. Niin, oikeastaan ne metsässä olevat lumet on ennemmin aukeilla paikoilla kuin siellä puiden alla.

Olen kuluneella viikolla nähnyt jo useita muuttolintuja: joutsenia, kiuruja ja töyhtöhyyppiä. Kevät! ♥ Tosin ensi viikoksi on kuulemma luvattu lunta... plääääääh. Toivottavasti lintuparat ei palellu, kun ovat jo tänne tulleet.


Olen kuljeskellut koiran kanssa pelloilla ja metsässä hissukseen. Mä olen kyllä pukeutunut kunnolla, mulla on pipo ja kauluri ja lapaset jne... Silti tuo ulkoilu tuntuu tekevän ehkä enemmän pahaa kuin hyvää. Jotenkin niin tyhmää, kuvittelisi, että raitis ilma auttaisi parantumaan. Pitäisköhän mun ihan oikeesti vaan olla sisällä kököttämässä?

Tämä on kyllä toisaalta tosi tuulinen paikka. Ehkä se tuuli ei ole ihan paras juttu nyt..?


Tämä jäljellä oleva koira on vähän sellanen omien polkujen tallaaja. Toinen koira aina hiippaili jossain lähistöllä, eikä lähtenyt kauaksi minusta, mutta tämä ottaa kyllä ihan eri tavalla tilan haltuun. On jokseenkin ärsyttävää, kun omissa ajatuksissaan kävelee ja sitten toteaa jälleen kerran, että eipä näy koiraa... Aina se kotiin tulee, ei siinä mitään, enkä mä irti pidä kuin ihan tässä lähipelloilla ja -metsässä vaan, eli ei se koskaan kaukana ole. Mutta en silti tykkää sen tyylistä erityisemmin. Se tapaa esimerkiksi mennä ojien pohjille kaivelemaan, ja viis veisaa jos sitä huudellaan... Aika usein just jostain hännän vilahduksesta sen sitten pystyy paikantamaan.


Kotona tekis jotenkin mieli järkätä paikkoja uuteen uskoon... Esimerkiksi olen alkanut miettiä ulkoeteisen muuttamista lasiverantamaisemmaksi. Jos siirtäisin siellä kaapissa olevat vaatteet pikkueteisen kaappiin, josta siirtäisin tavarat yläkerran säilytystiloihin... Ja sitten sinne lasiverannalle laittaisi räsymaton, pöydän ja tuolit, paitsi ensin ottaisi lattiasta kokolattiamaton irti ja lautalattiat esille... Yksi ikkunaton seinä siellä voitaisiin puhkoa ja laittaa siihenkin ikkuna, sitten olis valoa kolmesta suunnasta... 

Olishan tossa puuhaa - jotenkin olen pientä projektia vailla nyt. Mietin kuitenkin vielä, koska ulkoeteinen on tosiasiassa ollut erittäin toimiva tuollaisena, mitä se nyt onkin. Ja tulisko siellä sit ees istuskeltua...? Mä kun tykkään eniten kuitenkin istuskella ihan tässä ruokapöydän äärellä vaan.

★ ★ ★

Ruokapöydästä hyvä aasinsilta ruokiin:

Olen koittanut aika ajoin kunnostautua ruokieni kanssa. Eli tehdä ihan lämmintä vegaanista ruokaa, etten pelkällä leivällä vaan elelis... Huomaan, että mun pöperöt näyttää erehdyttävän paljon joltain koiran oksennukselta... vai mitä sanotte näistäkin kahdesta??


Ei noi tosiaan järin houkuttelevilta näytä... Mutta maku on ihan älyttömän hyvä. Mä oon sellanen "pikakokki", en jaksa hifistellä enkä halua käyttää mitään ihmeellisiä aineksia. Ja käytän tosi paljon puolivalmisteita... valmiita papuja ja pakastekasviksia esimerkiksi. Nämäkin molemmat ruoat on tosi nopeita tehdä ja vähistä aineista. 

Yläkuvassa on ns. keitto - voiko noin paksua sössöä keitoksi edes sanoa...? Siinä on pakasteesta perunasuikaleita ja kasvissuikaleita, vettä, kasvisliemijauhetta, kuivattua persiljaa, ruohosipulia, valkosipulia ja nokkosta, pakastettua lehtikaalimurua (heitän koko pussin lehtikaalia pakkaseen ja kun se on jäätynyt, hieron sen murusiksi ja poistan paksut lehtiruodit pussista... siitä on sitten helppo lisätä ruokiin), turaus ketsuppia, sekä kidneypapuja. Olen laittanut myös mustapapuja+vegemakkaraa, ja se vasta mahdottoman herkullista onkin! Ja yksi vähän aikaa sitten repertuaariini lisäämäni "joka ruoan ainesosa" on paahdettu, kuivattu sipuli - nam! Se on tämänkin "keiton" saostanut paksummaksi. 

Muistan, kun eka kerran tollasta tein ja maistoin sitä ERITTÄIN suurella varauksella... siis että on taatusti ihan kamalaa, juuri ton ulkonäön takia.. mutta niin vaan senkin sotkun herkulliseksi totesin!

Alakuvassa on joku tosi nopea sörsseli, jossa on tomaattimurskaa, kikherneitä, mausteita (todennäköisesti valkosipulirouhetta, sipulijauhetta, suolaa ja mustapippuria...) ja sekään heitettynä keitettyä tattaria. Naaaaam!!!

Tuollasia mun ruoat on, gourmetista erittäin kaukana... Teen usein jonkun satsin vaan ja sitten syön sitä monta päivää. Sanomattakin selvää, että muu perhe ei ees maista... menettävät kyllä aika paljon, etenkin jos vertaa, että ne syö sitten jotain makaronia ja jauhelihaa... Kyllä nää mun ruoat on parempia!!

★ ★ ★

No, minä jatkan täällä taudin parantelua. Ja miettimistä noiden muutosjärkkäilyjen suhteen... Jotain tekemistä olis kyllä kiva keksiä - vaikka lukeminen ja netissä roikkuminen on kivoja juttuja myös, kaipaisin myös vähän jotain muuta välillä...

Kivaa viikonloppua kaikille!

Heli

PS. Tyttö tuli juuri koulusta. Ja voi kauhee minkä kuuloinen yskä... ihan sama on kuvio kuin mulla: eka oli kurkku kipeä, ääni meinasi lähteä, sitten kauhea yskä... Saa nähdä mihin asti tämä nyt sitten tytölläkin menee! Ja meidän kun pitäis aamulla lähteä sukuloimaan Keski-Suomeen tyttöporukalla...

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

tautimagneetti


No johan nyt on kumma! Minä-joka-en-ole-koskaan-kipeänä olen TAAS kipeänä!!

Tällä kertaa on nyt sitten poskiontelontulehdus. Tauti alkoi kurkkukipuna ja kivuliaana, repivänä yskänä ja muuttui hirveäksi nuhaksi. Onneksi mulla sattui olemaan työterveydessä lääkäriaika muutenkin, niin sain samalla reissulla sitten lääkekuurin. Itse en kyllä olis osannut arvata edes, että on joku tulehdus, kunhan luulin kauheaksi flunssaksi vaan. Mutta kyllä ne ontelot oli sit tulehtuneet.

Nyt on sitten kunnon arsenaali lääkkeitä ja muita oheistuotteita. Olen ottanut C-vitamiinia ja auringonhattua ihan perus-apuna flunssaan, Vicks taas avaa tosi hyvin röörit (plus maistuu hyvälle). Lasissa on Bafucinia - piti antaa se alkuperäinen purtilo tytön mukaan kouluun, koska hänellä on nyt sitten kurkku kipeänä...

Mullahan oli pari viikkoa sitten just edellinen antibioottikuuri siihen pissatulehdukseen. Olin sitten tyhmä enkä syönyt maitohappobakteereita... ehkä siksi pääsi tauti nyt iskemään niin hanakasti?? No oli miten oli, nyt hommasin sitten kunnon maitohappobakteeritkin. Ja aion tuon purtilon loputtua syödä niitä sitten jatkossakin ahkerammin.

Antibiootin lisäksi sain tollasta tosi tehokasta limakalvojen supistajaa. Kyllä teki mieli kirjoittaa joku oodi lääketieteelle, kun jo hetki ton Aerinazen ottamisen jälkeen yhtäkkiä huomasin, että voin jälleen hengittää kohtalaisen normaalisti!! Ja ah, miten ihanaa oli nukkua yö suht kunnolla!! Pari edellistä yötä olikin kyllä aivan hirveitä, toisen yön nukuin lähes istuma-asennossa sohvalla...

Hommasin Bepantheniakin. Alkoi meinaan olla nenä tosi koetuksella siitä hirvittävästä niistämisen määrästä... Ja tuota nyt saattaa tarvita muutenkin aina silloin tällöin.

Ja sitten hommasin tollasen nenäkannun. Olen sitä ajatellut ennenkin, että oliskohan se hyvä... Nyt sattui yksi apteekin asiakas näkemään, kun mä heti ostokset maksettuani aloin kiskoa tablettia nassuun, ja hän sitten suositteli tollasta. Apteekin myyjäkin kehui sitä - sanoi, että "sieltä sitten tulee kunnon aivolimat"... No, olen sillä nyt huuhtonut muutaman kerran, mutta vielä ei ole aivolimoja näkynyt. Niitä odotellessa!! (Edelleen on siis paineen tunnetta ja tuntuu, ettei mitään irtoa kunnolla pois...) Sitä vaan mietin, että mitenköhän usein tolla voi sitä huuhtelua tehdä esimerkiksi päivän aikana...? Onko väliä jos tekee usein? Mä siis todella odotan niitä "aivolimoja" ja sitä tunnetta, että pää olisi tyhjempi tästä kaikesta eritteestä... 

Noiden tuotteiden lisäksi olen sitten koitanut juoda hirmuisesti. Vettä ja teetä menee. En ole käyttänyt hunajaa enkä valkosipulia enkä inkivääriäkään, enkä varmaan käytäkään. En jaksa lähteä sellasia ostelemaan nyt. Eiköhän tämä tauti näilläkin taltu!!

Jotain hyvää tässä sairastamisessa: suklaa maistuu ihan kamalalle (ainakin tumma suklaa)! Eipähän tule siis suklaata mussuteltua. Ja hei, sillon kun on sairaslomalla, niin eikös sillon just kuulukin sairastaa? Mä oon aika kunniakkaasti kyllä nyt sairastanutkin, kun kahden antibiootteja vaativan taudin lisäksi olen erittäin pitkästä aikaa kärsinyt myös kunnon migreenikohtauksesta sekä niistä iänikuisista vatsakivuistakin... (sain muuten nyt lähetteen letkua nielemään, jaiks...)

Ootteks työ olleet terveinä?

maanantai 20. maaliskuuta 2017

muistoja vuosikymmenen takaa

Luen parhaillaan yhtä tosi hyvää kirjaa (Liane Moriarty: Nainen joka unohti). Se kertoo naisesta, joka kopsautti päänsä pahasti ja unohti kertakaikkisesti kymmenen viimeistä vuotta elämästään. Kun hän palasi sairaalasta kotiin, hän ei tuntenut lapsiaankaan (koska he olivat kaikki alle 10-vuotiaita). Hänen kotinsa oli aivan erilainen kuin se oli ollut silloin kymmenen vuotta sitten, ja hän oli itsekin ihan erilainen, mitä olisi koskaan kuvitellut olevansa. Ja niin edelleen. Tosi hyvä kirja, suosittelen! Ja on siis ihan romaani, kivaa luettavaa.

No, mä aloin sitten itse miettiä omalla kohdallani, että mitä ajattelisin nykyisestä elämästä, jos palaisinkin yhtäkkiä kymmenen vuoden taakse. Itse asiassa mä mietin useasti, mitä tekisin, jos voisin elää uudelleen elämäni... Että mitä ottaisin uusiksi ja mitä tekisin aivan toisin. Ajattelen, että tekisin hyvinkin paljon toisin, mutta toisaalta eihän sitä sitten olisi tässä nykyisessä tilanteessa, jos olisi tehnyt asiat toisin... ehkä.

Aloin sitten aikani kuluksi tehdä "aikamatkaa" sinne kymmenen vuoden taakse... valokuvien kautta tietenkin. Olen siivonnut valokuviani tosi rankasti viime vuosina, mutta kyllä niitä vielä on jäljelläkin. On niin hauska palata muistoihin kuvien avulla!! Kaikki tämän postauksen kuvat on vuodelta 2007, ja kyllä voin sanoa, että muistan joka ikisen tilanteen ja hetken, mistä ne on otettu. Valokuvat on oikeasti kultaakin kalliimpia muistojen herättäjiä!!

Lapset, tuolloin 5v ja 8v, leikkivät kissan kanssa. Tämä kissa suostui yllättävän auliisti olemaan leikeissä mukana. Kissa oli tuolloin noin 2,5-vuotias.

Meillä oli tapana käydä lasten kanssa koulujen päättäjäispäivänä Tykkimäessä, jos vain oli hyvä ilma. Siellä oli silloin mukavan väljää, kun ihmiset oli erilaisissa päättäjäisjuhlissa yms. Tämä kuva on sellaiselta reissulta. 

Kuopus ja koiranen ♥ (silloin vasta reilut 1,5-vuotias) siellä samaisella Tykkimäen reissulla.

Jos tekisin jotain toisin, tällä tiedolla ja kokemuksella, mitä mulla nyt on, kannustaisin ehkä lapsiani pontevammin jonkun liikuntaharrastuksen pariin. Meidän lapset ei ole oikein koskaan harrastaneet mitään, ja sitten kun tietokoneet tuli joka kotiin, oli meidän poikien intressit vain ja ainoastaan niissä. Sitä hitusen harmittelen, vaikkakin molemmat pojat on nyt opiskelleet nimenomaan sitä alaa ammatikseen (toinen on jo valmis datanomi, toinen opiskelee parhaillaan).

Niin ja kyllä mä varmaan keskittyisin enemmän lapsiin kuin tietokoneeseen itsekin... mä olin aivan blogien pauloissa jo silloin ja muistan kyllä kokeneeni huonoa omatuntoa siitä, miten paljon olin koneella itsekin. Näin jälkikäteen tuo harmittaa aika paljonkin...

Itse olin kymmenen vuotta sitten vielä kotosalla lasten kanssa. Tai olin jo ottanut vähän askelia työelämäänkin kyllä, mutta palasin sitten vielä kotiin. (Vai olinkohan itse asiassa just kymmenen vuotta sitten puhelinmyyntihommissa?? En ollut tosin kauaa, vaan palasin sitten taas kotiin...) Kuopus oli tosiaan sen 5v silloin ja hän oli kanssani kotosalla (muut oli siis jo koululaisia silloin). Hän oli ollut jo aiemmin jonkun aikaa päiväkodissa, ja nyt kotona oleminen olikin hänestä sitten aika tylsää... Päikkärissä oli niitä kavereita ja kotona vain äiti!

Muistan oikein hyvin tämän kyseisen lenkin, jonka tein koirani kanssa. Oli ihanan lämmin illansuu ja muistan, miten onnellinen fiilis mulla oli! ♥

Tämä kuva on otettu, kun meillä oli ekat pennut. Kuvassa siis minä ja mammakoira (joka on se äskettäin lopetettu koira siis) koiranpentujen aitauksessa. Mä tykkäsin kovasti pitää huivia päässä tollein. Ja pidän edelleenkin joskus vielä!

Tämä on selfie, jota koitin ottaa rotujärjestön lehteä varten... (oli tosi vaikea saada kuvaa itsestä kameralla...) Ai kauhee, tuolloin en tainnut harrastaa kulmien nyppimistä... =D Mulla on oikein tollaset yhteen kasvavat kulmakarvat, jos en niitä ruokkoa lainkaan. Ja voi miten karmea otsatukka... =D Tässä kuvassa on myös se meille jäänyt pentu. ♥

Muistan, miten innoissani olin noista koira-asioista. Kävin kasvattajakurssin ja tehtiin nuo ekat pennut, joista sitten jäi meille yksi kotiin. Muistan myös, miten kauhean hysteerinen olin pentujen kanssa... voihan huokaus. No, eihän niitä juttuja voinut tietää, kun ei vaan tiennyt. (Sittemmin meillä on ollut kolmet pennut vielä, ja niiden kanssa osasin kyllä ottaa huomattavasti rennommin...)

Mä haaveilin varmaankin silloin kymmenen vuotta sitten myös kaikenlaisista muista eläimistä tänne meille. Kanoista ja vuohista tai lampaista ainakin... Ei niitä sitten koskaan tullut. Eikä varmaan tulekaan...

Innokkaat apurit uima-allasta kasaamassa ♥

Katselin äsken myös videoita tuolta kymmenen vuoden takaa. Mulla oli silloin eka digikamera ja sillä olen ONNEKSI ottanut myös noita videonpätkiä. Muun muassa tuohon uima-altaaseen liittyen oli pari videota. Ihanasti näki, miten superinnoissaan lapset oli altaasta!! Allas oli meillä ihan typerästi keskellä pihaa (koska se piti laittaa hiekan päälle ja muualla on vain ruohikkoa), mutta kyllä lapset puljasi siinä niin hirmuisesti! ♥ Videot oli ekoista pulahduksista: vettä laskettiin altaaseen varmaan vuorokauden ajan letkulla vessan hanasta ja se oli jäätävän kylmää... mutta sinne ne lapset vaan meni pulikoimaan heti, kun lupa heltisi! Videolla on innokasta kiljuntaa, vesi on selkeästi TOSI kylmää!! =D

On niin jännä muistella noita aikoja, ja miettiä mitä lapsista on tullut:
*esikoinen oli 12-vuotias heppatyttö - nyt hän on 22-vuotias ja 2,5-vuotiaan pikkutytön työssäkäyvä äiti!!
*toinen lapsi (poika) oli 10-vuotias vapaapalokuntalainen - nyt hän on ammattiin valmistunut, kesällä syntyvän lapsen tuleva isä!!
*kolmas lapsi (poika) oli 8-vuotias viikari, nyt hän opiskelee ammattiin ja on jo myöskin täysi-ikäinen!!
*kuopus oli 5-vuotias iloinen pikkuneiti - nyt hän on 15-vuotias eläinrakas, taiteellinen teini!!

Minä itse olin (just nyt kymmenen vuotta sitten) 34-vuotias kotiäiti, joka ei tiennyt, mitä tekisi isona... - nyt olen (iik!!) 44-vuotias, työssä kaupassa ja yhä tiedoton mitä tekisin isona... Hiustyylit on muuttuneet, eläimiä on ollut ja mennyt. No, kulmakarvat mulla on kuitenkin siistimmät nykyään!

Muistan myös tämän... mitenkä meidän oven pieleen tuli oikein järvi, kun satoi kaatamalla! Lapset kävi ennen uima-allasta puljaamassa jopa tuollasissa lätäköissä... Tuossa vasemmassa alakulmassa näkyy kuopuksen polkupyörä, jossa oli apupyörät - voi awww, miten pikkuisia lapset on olleet, ja kuitenkin VAIN kymmenen vuotta sitten!!

Koti silloin kymmenen vuotta sitten.

Talon remonttia ei oltu edes aloitettu kymmenen vuotta sitten!! (Se aloitettiin vuonna 2008.) Nyt on talo rempattu sisältä ja maalattu ulkoa, katto on edelleen vaihtamatta... Talli on myös edelleen melko surullinen näky, etenkin just tuo ikkunapääty, ja senkin katolle tarttis tehdä jotain. No, lottovoittoa odotellessa... yhtään lainaa ei haluttais enää ottaa.

Myös pihan suhteen huomaan monia muutoksia tapahtuneen kymmenessä vuodessa. Moni puu ja pusikko on kadonnut, hallitsematon niitty on siistitty (ja nyt hinkuan sitä takaisin hallitsemattomaan tilaan...) ja viime kesänähän sinne ilmestyi viimeinkin myös kesäkalusteita.

Niin ja tosiaan, saman ukkelin kanssa edelleen hiihtelen, kuin silloin kymmenen (ja kaksikymmentä..) vuotta sitten! ♥

* * *

Olen sitä mieltä, että valokuvat on yksi parhaita asioita olemassa. En todellakaan voisi marittaa valokuviani kokonaan pois, ja "säästää muistot mielessäni". Ei ne siellä säästyis!! Kuvien avulla pääsee tosi elävästi niihin paikkoihin ja tunnelmiin, missä kuvat on otettu. Näkee vaate- ja hiustyylit, kodin sisustusta ja ennen kaikkea lapset eri ikävaiheissa. ♥ Kullan arvoisia muistoja kaikki!! ♥

Jos haluat, tee Sinäkin tällainen muisteluretki kymmenen vuoden taakse! Tule vinkkaamaan, jos teet, niin tulen sitten kurkkaamaan. Muisteleminen on ihanaa!!

* * *

Nyt jatkan kirjan lukemista... ja nenän niistämistä, mulle nimittäin iski aivan kauhea flunssa, kiitos siitä mummon pienelle muruselle, jota olin hoitamassa viime viikolla... pikkuneiti oli pois hoidosta, koska oli niin nuhainen ja yskäinen, ja niin se vaan tauti sitten hyppäsi tämän mummelin kimppuun!

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!